Suomessa syntyy kohuja milloin mistäkin, harvoin kuitenkaan kielitieteestä. Vuonna 2014 näinkin pääsi kuitenkin käymään, kun suomen kielen lautakunta päätti, että vastedes yleiskielessäkin saa sanoa alkaa tekemään. Onko alkaa tekemään todella äärimmäinen esimerkki kielemme rappiosta, ja miksi asia herätti niin kiivaita tunteita? Tänään esittelen lyhyesti tapauksen historiaa.
(Heinäkuussa kirjoitin laajemminkin siitä, miten nykyinen suomen kirjakieli on syntynyt, joten jos kielemme historia kiinnostaa, kannattaa käydä kurkkaamassa myös tätä artikkelia.)
Agricola alkoi kirjoittamaan
Itse asiassa alkaa ei pitkään ollut mitenkään erityisen yleinen verbi suomen kielessä. Paljon useammin käytettiin verbiä ruveta. Aivan tuntematon alkaa ei kuitenkaan ollut, ja myös Agricola käytti sitä jonkin verran. Hänelle ei olisi tullut mieleenkään kirjoittaa alkaa tehdä, vaan hän kirjoitti aina alkaa tekemään – se oli nimittäin se muoto, jota länsimurteissa oli tapana käyttää.
Agricolan aikana ja pitkään sen jälkeen käytännössä kaikki, jotka kirjoittivat jotain suomeksi, olivat kotoisin länsimurteiden alueilta. Niinpä alkaa tehdä oli heillekin aivan vieras muoto ja hekin kirjoittivat kaikki alkaa tekemään. Asiasta ei tässä vaiheessa ollut mitään epäselvyyttä. Edelleenkin ruveta oli kuitenkin yleisempi kuin alkaa.
Uusi muoto alkoi ilmaantua suomen kirjakieleen
Alkaa tehdä oli itämurteinen muoto. Sen ensimmäiset kirjalliset esiintymät ovat 1700-luvulta, ja vähitellen sekin alkoi saada jalansijaa. 1700- ja 1800-luvun sanakirjoissa alkaa tehdä ja alkaa tekemään esitettiin vaihtoehtoisina ja täysin tasa-arvoisina muotoina – molempia voisi hyvin käyttää.
1800-luvun alkupuolella käytiin niin kutsuttua murteiden taistelua. Kielimiehet väänsivät kättä siitä, millaiset säännöt suomen kirjakieleen muodostettaisiin. Joskus valittiin itämurteista tuleva sana tai rakenne, joskus länsimurteista tuleva. Väittely oli kovaa: yleensä sekä itä- että länsimurteinen vaihtoehto olivat aivan yhtä alkuperäisiä ja oikeita, joten järkiperusteita päätöksille oli vaikea löytää, tunteet sen sijaan kävivät kuumana. Vaikuttaa siltä, että jostain syystä kysymys siitä, pitäisikö sanoa alkaa tehdä vai alkaa tekemään jäi kokonaan käsittelemättä tässä vaiheessa.
Kun suomen kirjakieltä alettiin normittaa 1800-luvulla ja ruotsinkielinen sivistyneistö innostui suomen opiskelemisesta, sanakirjojen lisäksi alettiin julkaista kielioppikirjoja. Vaikka muoto alkaa tekemään löytyi sanakirjoista vielä 1800-luvun loppupuoliskolla, kieliopeista se jostain syystä jätettiin hyvin yksimielisesti pois. Perusteluja tälle ei esitetty eikä keskustelua asiasta nähtävästi käyty, joten meidän pitää vain arvailla, mitä kielioppien tekijöiden päässä liikkui. Monet kieliopit olivat tuohon aikaan ruotsinkielisten tekijöiden laatimia. Todennäköisesti suomea vieraana kielenä opiskelevat arvostivat selkeyttä – sitä, ettei joka asiaan ole useita vaihtoehtoisia tapoja vaan on vain yksi oikea tapa sanoa asia – ja tämä motivoi valitsemaan yhden muodon ja jättämään toisen pois. Ruotsi äidinkielenä saattoi vaikuttaa siihen, että alkaa tehdä tuntui luontevammalta kuin alkaa tekemään. Näin suomen kirjakieleen alkoi salavihkaa muodostua normi, jolle ei varsinaisesti ollut minkäänlaisia perusteluja ja josta ei edes käyty minkäänlaista keskustelua.
Kieliopeista muoto alkaa tehdä siirtyi kielioppaisiin. Lopulta 1900-luvun alkupuoliskolla alettiin suoraan opettaa, että alkaa tekemään ei sovi missään nimessä kirjakieleen vaan se on murteellinen muoto – ja murteitahan pidettiin siihen aikaan rahvaanomaisena kielenä, paljon alempiarvoisena kuin kirjakieltä. Alkaa tekemään säilyi kuitenkin monien suomalaisten kielenkäytössä: jos ihminen on lapsuudessaan ehtinyt omaksua jonkin rakenteen ja sen käyttö tuntuu luontevalta, sitä on aika hankala kitkeä pois kouluopetuksella. Toisaalta ne, joiden päähän opettajat onnistuivat asian takomaan, alkoivat pitää tämän normin hallitsemista suorastaan oikeakielisyyden symbolina.
Muoto alettiin hyväksymään
1900-luvun loppupuoliskolla ja 2000-luvun alkupuolella käytiin aina välillä keskustelua siitä, pitäisikö alkaa tekemään kuitenkin hyväksyä. Asiaa perusteltiin muun muassa sillä, että alkaa tekemään on jo pitkään ollut laajasti käytössä ja tuntuu vain kasvattavan suosiotaan. Jotkut myös perehtyivät kielenohjailun historiaan ja havaitsivat, että sen kieltämiselle ei ollut alun perinkään mitään perusteita. Joistakuista tuntui, että joihinkin yhteyksiin se sopii jopa paremmin kuin alkaa tehdä. Toisaalta arvattiin, että jos sääntöön tehtäisiin muutos, edessä olisi melkoinen kohu.
Vuonna 2014 suomen kielen lautakunta sitten lopulta teki rohkean päätöksen: rakenne alkaa tekemään on vastedes myös yleiskielessä hyväksyttävä muoto. Tätä perusteltiin sillä, että nykypuhekielessä se on levinnyt kaikkialle Suomeen. Todettiin, ettei se ole mitenkään kielenvastainen muoto, vaan päinvastoin sitä käytettiin suomen kirjakielessäkin satoja vuosia. Todettiin myös, että suomen kielessä on aivan yleistä, ettei ole vain yhtä ainoaa oikeaa muotoa: esimerkiksi ehtiä tehdä ja ehtiä tekemään ovat aivan oikein.
Yhteenveto
Alkaa tekemään ei ole suomen kielen historian ja rakenteen näkökulmista mitenkään sen huonompi tai väärempi vaihtoehto kuin alkaa tehdä. Ei ole mitään varsinaista perustetta sille, miksi 1800-luvun kielimiehet hylkäsivät muodon alkaa tekemään – sitä oli käytetty suomen länsimurteiden alueella pitkään, ja suomen kirjakielessä sitä käytettiin jo satoja vuosia ennen muotoa alkaa tehdä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten monet suomen kirjakielen normit ovat hyvin sattumanvaraisia.
Nykyään suomen kielen lautakunta ohjeistaa, että jokainen voi itse valita, kirjoittaako alkaa tehdä vai alkaa tekemään. Asia tuntuu herättävän suuria tunteita, joten alkaa tehdä taitaa olla varmempi vaihtoehto, jos haluaa välttyä ikävältä kommentoinnilta. Mutta jos on rohkea ja haluaa iloita suomen kielen monimuotoisuudesta, voi vapaasti kirjoittaa alkaa tekemään ja vastata kommentoijille, että tämä ”kielen rappeutuminen” ei suinkaan saisi Agricolaa kääntymään haudassaan, koska hän itsekin kirjoitti niin!