Eräs lukija lähestyi minua seuraavanlaisella viestillä: ”Olisi kiva lukea blogiteksti liittyen-sanan turhasta ja liiallisesta viljelystä. Olen ollut huomaavinani, että tuota sanaa on viime vuosina ruvettu käyttämään varsin runsaasti. Usein se vain vaikeuttaa ymmärtämistä.”
Niinpä tämä postaus pureutuu sanan liittyen liikakäyttöön. Ensin pohdin, miksi tuo sana on niin suosittu. Sitten kerron, miksi sen käyttäminen voi aiheuttaa ongelmia. Lopuksi annan vinkkejä siitä, miten sen voi korvata selkeämmillä rakenteilla.
Miksi sanaa liittyen käytetään niin paljon?
Veikkaan, että yksi syy on se, että se helpottaa kirjoittamista. Sen ansiosta kirjoittajan ei tarvitse pysähtyä pohtimaan asioiden välisiä suhteita ja sitä, millaisilla rakenteilla ne olisi parasta ilmaista.
Kyseessä voi olla myös itseään ruokkiva ongelma. Kun jokin sana tai rakenne esiintyy usein tietyntyyppisissä teksteissä, moni voi alkaa ajatella, että se kuuluu asiaan. Kapulakieliset rakenteet saattavat alkaa vaikuttaa hienommilta kuin kovin yksinkertaiset rakenteet. Siksi jotkut voivat käyttää niitä siinä toivossa, että se saisi heidät vaikuttamaan pätevämmiltä.
Miksi sana liittyen voi olla ongelma?
Usein se tekee asioista turhan monimutkaisia, ja joskus se voi johtaa myös monitulkintaisuuksiin. Se tietysti hankaloittaa lukemista ja ymmärtämistä. On lukijalle ikävää, jos lukeminen on kovin työlästä, ja kirjoittajalle ikävää, jos lukija hermostuu niin, että jättää lukemisen kesken. Ja jos lukija ymmärtää tekstin väärin, voidaan olla jo aika isoissa ongelmissa.
Miten korvata sana liittyen?
Aika usein sanan liittyen voi korvata elatiivilla eli sta-päätteisellä sijamuodolla. Tämä on helpoin konsti, joten sitä kannattaa kokeilla ensimmäisenä!
kirja liittyen koirien trimmaamiseen
> kirja koirien trimmaamisesta
kysymykset lenkkeilyn aloittamiseen liittyen
> kysymykset lenkkeilyn aloittamisesta
Joskus ratkaisu löytyy sanajärjestyksen muuttamisesta ja genetiivistä.
hyödyt kahvin juomiseen liittyen
> kahvin juomisen edut
Ilmauksesta voi ehkä muodostaa yhdyssanan.
käytänteet liittyen apurahoihin
> apurahakäytänteet
Joskus liittyvä on ihan kelpo ratkaisu.
tavoitteet liittyen johtajuuteen
> johtajuuteen liittyvät tavoitteet
Joskus vaaditaan vähän enemmänkin miettimistä.
Mitä tulee ottaa huomioon kauluspaitojen silittämiseen liittyen?
> Mitä tulee ottaa huomioon, kun silittää kauluspaitoja?
Vesirokkoon liittyen yli puolet luokan oppilaista joutui jäämään pois retkipäivästä.
> Yli puolet luokan oppilaista joutui jäämään pois retkipäivästä vesirokon vuoksi.
Lue lisää kapulakielisyyksien karsimisesta
- Yksinkertainen on kaunista
- Käytä lauseenvastikkeita varoen
- Kohtuus kaikessa – myös passiivin käytössä
- Suoritamme substantiivitaudin parantamisen
Haluaisitko ammattilaisen apua tekstisi selkiyttämiseen? Tutustu Pilkuttajan kielenhuoltopalveluun ja ota yhteyttä!
Tehosta tekstiäsi
Pilkuttajan selkeän kielen opas on 49-sivuinen tietopaketti, joka auttaa käymään läpi omia tekstejä ja parantamaan niiden laatua. Opas esittelee yleisimmät kompastuskivet ja antaa keinoja niiden kiertämiseen. Oppaan avulla voit analysoida tekstejäsi pala palalta ja vähitellen oppia tekemään sellaisia valintoja, jotka varmistavat viestisi perille menemisen.
Olen poiminut oppaaseen ne asiat, jotka oman kokemukseni mukaan ovat oleellisimmat erityisesti tietotekstiä kirjoittavalle pienyrittäjälle, mutta oppaasta on hyötyä myös muille tietotekstien kirjoittajille.
Opas kertoo muun muassa,
- miten voit vähentää tekstistä turhaa höttöä, joka vie huomiota pois varsinaisesta asiasta
- miten voit valita sellaisia sanoja, jotka välittävät viestisi tehokkaasti
- millaiset rakenteet ovat kirjoittajien tehokkaimpia työkaluja ja miten niitä käytetään oikein.
Oppaan voit ostaa Pilkuttajan verkkokaupasta.