Tämä artikkeli keskittyy yhteen ainoaan sanaan, nimittäin sanaan henkilö. Joissain teksteissä sitä käytetään hiukan turhan tiuhaan.
Miksi se voi olla ongelma? Tietysti aivan minkä hyvänsä sanan runsas toistaminen voi herättää lukijoissa ärsytystä. Lisäksi sana henkilö voi saada tekstin tuntumaan jäykältä ja paperinmakuiselta.
Näin ollen henkilön korvaaminen välillä muilla vaihtoehdoilla voi sujuvoittaa tekstiä, tuoda siihen konkretiaa ja tehdä lukemisesta mukavampaa. Mitkä sitten ovat hyviä vaihtoehtoja tuon murheenkryynin korvaamiseen?
Milloin sana henkilö on ok?
Sana henkilö esiintyy monenlaisissa yhdyssanoissa ja johdoksissa, esimerkiksi sanoissa henkilöstö, henkilökohtainen ja toimihenkilö.
Voidaan puhua kirjan henkilöistä, näytelmän henkilöistä tai vaikkapa Dostojevskin henkilöistä. Aivan oikein on myös sanoa, että Homeros oli historiallinen henkilö tai että poliisi pidätti viisi henkilöä.
Ihminen
Usein sana henkilö on paras korvata sanalla ihminen. Se tuo tekstiin heti ripauksen inhimillisyyttä.
Tapasin eilen hyvin erikoisen henkilön.
> Tapasin eilen hyvin erikoisen ihmisen.
Voidakseen hyvin henkilö tarvitsee riittävästi unta.
> Voidakseen hyvin ihminen tarvitsee riittävästi unta.
Tämä kaappi on niin raskas, että sen nostamiseen tarvitaan kaksi henkilöä.
> Tämä kaappi on niin raskas, että sen nostamiseen tarvitaan kaksi ihmistä.
Henki
Lukusanan yhteydessä henki voi olla luontevampi vaihtoehto, vaikka henkilö ei olekaan väärin.
Etsin 150 henkilön juhlatilaa.
> Etsin 150 hengen juhlatilaa.
Ostin juuri neljän henkilön teltan.
> Ostin juuri neljän hengen teltan.
Sanan pois jättäminen
Jos sanan henkilö edellä on jokin määre, joissain tapauksissa sujuvin ratkaisu voi olla henkilön jättäminen kokonaan pois.
Pentti-setäni tuntee suon paremmin kuin kukaan muu henkilö.
> Pentti-setäni tuntee suon paremmin kuin kukaan muu.
Ennen haastattelua on muistettava kertoa haastateltavalle henkilölle, että haastattelu nauhoitetaan.
> Ennen haastattelua on muistettava kertoa haastateltavalle, että haastattelu nauhoitetaan.
Muita vaihtoehtoja
Sanat naishenkilö ja mieshenkilö on helppo korvata yksinkertaisesti sanoilla nainen ja mies.
Joskus sana yksilö on sopiva.
Voiko henkilö vaikuttaa ilmastonmuutokseen?
Voiko yksilö vaikuttaa ilmastonmuutokseen?
Sopiva vaihtoehto voi löytyä myös miettimällä, mitä sanalla henkilö juuri siinä asiayhteydessä tarkoitetaan. Näin tekstistä tulee selkeämpää ja konkreettisempaa.
Tarvitsisimme yritykseemme lisää osaavia henkilöitä.
> Tarvitsisimme yritykseemme lisää osaavia työntekijöitä.
Haluaisitko ammattiapua?
Tuntuuko tekstin työstäminen vaikealta? Pilkuttaja auttaa mielellään tärkeiden tekstien viimeistelemisessä. Tutustu palveluihini ja ota yhteyttä!