Muutama viikko sitten kirjoitin yksinkertaistamisen kauneudesta. Suosittelin maltillisuuteen lauseenvastikkeiden käytössä, koska lauseenvastikkeet saattavat tehdä tekstistä turhankin tiivistä ja hankalasti ymmärrettävää.
Lauseenvastikkeissa on myös se ongelma, että niitä on helppo käyttää väärin. Eräs esimerkki on tehden-rakenne – hienommalta nimeltään toisen infinitiivin instruktiivi. Sen väärinkäyttö voi jopa johtaa outoihin väärinymmärryksiin. Siksi kerron nyt, mikä on tehden-rakenteen oikeaoppinen käyttötarkoitus. Sen jälkeen listaan kolme tilannetta, joissa tätä rakennetta ei kannata käyttää.
Milloin tehden-rakennetta voi käyttää?
Tehden-rakenteen pääasiallinen käyttötarkoitus on tekemisen tavan ilmaiseminen. Jos rakenteen voi korvata siten että -rakenteella, se on aivan oikeassa paikassa.
Tee työtäs’ laulellen (eli siten, että laulat samalla).
Sillä voi ilmaista myös keinoa.
Kävellen olisit jo perillä!
Rakennetta käytetään myös monissa kiteytyneissä ilmauksissa.
Aina illan tullen sytytän kynttilät.
Juon kupillisen teetä, niin kuin olen tehnyt pienestä pitäen.
Tarpeen tullen laitan lämpimät tohvelit jalkaan.
En koskaan polta tupakkaa kissani nähden.
Milloin tehden-rakennetta ei kannata käyttää?
1) Jos tekeminen ei ole samanaikaista
Projekti alkoi vuonna 2015 päättyen syksyllä 2022.
Projektin alkaminen ja päättyminen eivät tietenkään tapahdu samaan aikaan. Siksi tämä virke pitäisi kirjoittaa uudelleen:
Projekti alkoi vuonna 2015, ja se päättyy syksyllä 2022.
2) Jos se tekee tekstistä tarpeettoman monimutkaista
Sellaiset sanat kuin liittyen ja koskien tekevät helposti tekstistä turhan monimutkaista. Asian voisi usein sanoa yksinkertaisemminkin.
Blogini tarjoaa paljon tietoa liittyen pilkunviilaukseen.
> Blogini tarjoaa paljon tietoa pilkunviilauksesta.
3) Jos se johtaa hassuihin tulkintoihin
Sellaisten sanojen kuin koskien ja riippuen kanssa on syytä olla varuillaan. Jos niitä käyttää harkitsemattomasti, nillittämisenhaluinen lukija voi tehdä varsin erikoisia tulkintoja.
Epäonnekas murhaaja laati uuden suunnitelman koskien ruumista.
Pitikö hänen tosiaan koskea sitä ruumista laatiessaan suunnitelmaa? Virke kannattaa ehkä muotoilla vähän eri tavalla:
Epäonnekas murhaaja laati uuden suunnitelman ruumiin hävittämiseksi.
Yhteenveto
Lauseenvastikkeiden harkitsematon käyttö voi tehdä tekstistä monimutkaista ja vaikeasti ymmärrettävää. Tehden-rakenne on yksi niistä rakenteista, jotka tuottavat erityisen paljon ongelmia. Kannattaa siis etsiä –en-loppuisia verbimuotoja omasta tekstistä ja miettiä, ovatko asiat kunnossa vai pitäisikö tehdä muutoksia.
Jos haluat ulkoistaa tekstisi viimeistelyn pilkunviilauksen ammattilaiselle, Pilkuttaja auttaa mielellään. Lue lisää ja ota yhteyttä!
Paluuviite: Asiaa kapulakieleen liittyen - Pilkuttaja