fbpx
Siirry suoraan sisältöön

Maailman vaikein kieli?

  • tehnyt
Nainen on uupunut valtavan kirjapinon ääreen.

Onko suomi maailman vaikein kieli, niin kuin yllättävän usein kuulee väitettävän? Lyhyt vastaus on ei. Pitkä vastaus on… pitkä! Joten toivottavasti istutte mukavasti.

Ensinnäkin voidaan sanoa, että kun maailmassa on 6000—7000 kieltä, jotka ovat ominaisuuksiltaan hyvinkin erilaisia, niiden asettaminen tarkkaan vaikeusjärjestykseen on koko lailla mahdoton tehtävä. Lisäksi kielen oppimisen helppous tai vaikeus ei riipu ainoastaan kielen ominaisuuksista vaan myös siitä, millainen ihminen kieltä yrittää opiskella.

Toisekseen suomi ei juuri miltään kannalta katsottuna ole vaikeimmasta päästä kieliä, etenkään jos verrataan maailman kielten koko kirjoon eikä ainoastaan niihin muutamaan kieleen, joita Suomen kouluissa opetetaan. Itselleni vieraiden kielten ääntäminen on aina tuottanut vaikeuksia, joten en todellakaan haluaisi alkaa opetella Botswanassa ja Namibiassa puhuttavaa !xóõ-kieltä, jossa on 83 erilaista naksausäännettä (ja lisäksi tietysti vielä koko joukko muita äänteitä!). Kiinan kielen kirjoitusjärjestelmä, joka kattaa noin 20 000 kirjoitusmerkkiä, tuntuu lähes mahdottomalta, mutta nähtävästi noin puolitoista miljardia ihmistä on onnistunut oppimaan sen ainakin jollakin tasolla.

Monesti kielen helppoutta tai vaikeutta arvioidaan sen perusteella, kuinka monimutkainen taivutusjärjestelmä kielessä on. Siksi esittelen seuraavaksi erilaisia nominien eli substantiivien, adjektiivien, pronominien ja numeraalien taivuttamiseen liittyviä piirteitä ja kerron, mihin kohtaan vaikeusasteikkoa suomi näiden piirteiden osalta sijoittuu.

Kaikki ne, jotka ovat opiskelleet koulussa jotain muutakin vierasta kieltä kuin englantia, ovat joutuneet perehtymään ainakin sukujärjestelmän alkeisiin. Ranskan kielessä on kaksi sukua, maskuliini ja feminiini, ja saksassa näiden rinnalla on vielä kolmas, neutri. Koulussa opetetaan, että ruotsin kielessä on kaksi sukua, en-suku ja ett-suku. Kielitieteilijät käyttävät näistä myös nimiä neutrum ’ei kumpikaan’ ja utrum ’kumpikin’, sillä ett-sukuiset sanat ovat kaikki neutreja ja en-suku puolestaan on syntynyt maskuliini- ja feminiinisukujen sulautuessa yhteen. (Kuriositeettina mainittakoon, että norjan kielessä tämä sulautuminen on edelleen hieman vaiheessa – Norjassa on käytössä kaksi kirjakieltä, joista harvinaisemmassa on kolme sukua ja joista yleisemmän kirjoittajat voivat itse valita, tekevätkö eron maskuliinin ja feminiinin välille vai sulauttavatko ne yhteen).

Substantiivin suku vaikuttaa usein siihen myös substantiivin seurassa olevaan adjektiiviin. Joissain kielissä sukujärjestelmä voi vaikuttaa kuitenkin myös verbintaivutukseen. Esimerkiksi jos venäläinen Igor haluaa kertoa lukeneensa kirjan, hän sanoo: Ja protšital knigu ’Luin kirjan’, mutta Jelena sen sijaan liittää verbin perään feminiinin a-tunnuksen: Ja protšitala knigu. Ranskassa myös objektin suku voi vaikuttaa verbiin: Jos Pierre haluaa kertoa nähneensä Igorin, hän sanoo: Je l’ai vu (kirjaimellisesti ’Minä hänet olen nähnyt’), mutta Jelenan nähtyään hän liittääkin verbin perään vielä feminiinin e-tunnuksen: Je l’ai vue.

Joissain kielissä nominit jaetaan sukujen sijasta toisenlaisiin luokkiin. Asioita voi luokitella esimerkiksi elollisiin ja elottomiin, joskaan jako ei aina ole täysin looginen – esimerkiksi Pohjois-Amerikassa puhuttavassa odžibwan kielessä vadelma lasketaan elolliseksi mutta mansikka elottomaksi. Luokittelu voi perustua myös asioiden tai esineiden muotoon. Joissain kielissä syötävät hedelmät ja vihannekset muodostavat oman luokkansa. On olemassa kieliä, joissa on yli 20 kieliopillista luokkaa. Euroopan kielissä tällainen järjestelmä on nykyään harvinainen, mutta niinkin läheltä kuin venäjän kielestä löytyy yksi sijamuoto, jossa taivutuspäätteen määräytymiseen vaikuttaa se, onko kysymys elollisesta tai elottomasta asiasta.

Suomen kielessä suku- tai luokkajärjestelmää ei ole. Tältä osin suomi on siis selvästi yksinkertaisempi kieli kuin useimmat niistä kielistä, joita maamme kouluissa opiskellaan – ja suorastaan lastenleikkiä verrattuna moniin kieliin, joista me suomalaiset emme ole koskaan kuulleetkaan.

Nykysuomessa nominit taipuvat kahdessa luvussa, yksikössä ja monikossa. Monimutkaisempaa järjestelmää ei tarvitse lähteä etsimään kovinkaan kaukaa: monissa saamelaiskielissä on näiden lisäksi kolmas luku, duaali eli kaksikko. Duaalia löytyy myös muista kieliryhmistä eri puolilta maailmaa. Tolomakon, lihirin, manamin ja tok-pisinin kielissä on duaalin lisäksi triaali eli kolmikko. Toisaalta on myös kieliä, joissa varsinaista lukujärjestelmää ei ole ollenkaan, esimerkiksi kiina. Joissain kielissä monikko muodostetaan yksinkertaisesti toistamalla sana.

Mitä lukujärjestelmään tulee, suomi ei siis ole mitenkään erityisen monimutkaisesta päästä, vaikka yksinkertaisempiakin kieliä löytyy.

Suomen kielessä on 14 sijamuotoa (tai muutama enemmän riippuen laskutavasta). Tältä osin nominien taivutus todella on suomessa huomattavasti monimutkaisempaa kuin niissä kielissä, joita meille koulussa opetetaan. Englannista, ruotsista ja ranskasta sijataivutus on kadonnut lähes kokonaan, saksassa on neljä sijaa. 6—8 sijamuodon järjestelmät eivät ole ylettömän harvinaisia ja niitä löytyy myös monista Euroopassa puhuttavista kielistä, mutta 10 sijamuotoa tai enemmän on vain muutamassa prosentissa kaikista maailman kielistä. Tässä vertailussa suomi siis todella sijoittuu sinne monimutkaisimpien kielten päähän myös koko maailman mittakaavassa. Kaikkein haastavin se tuskin on, koska myös monissa suomen sukukielissä on runsaasti sijamuotoja, esimerkiksi unkarissa niitä on vähintään 18. Myös Kaukasuksella puhutaan monia kieliä, joissa on laaja sijataivutusjärjestelmä, ja laskutavasta riippuen niissä voi olla 20—30 sijamuotoa, joissain jopa enemmän.

Sijataivutukseen liittyy eräs piirre, joka hankaloittaa suomen kielen opiskelijan (ja joskus puhujankin) urakkaa, nimittäin ilmiö nimeltä kongruenssi. Kongruenssi tarkoittaa, että yhden lauseenjäsenen taivutus vaikuttaa muidenkin sanojen taivutukseen. Siksi suomalainen joutuu sanomaan viidessäkymmenessäkahdeksassa punaisessa autossa, kun monen muun kielen puhujalle riittää, että taivuttaa sanaa auto: viisikymmentäkahdeksan punaista autossa.

Vaikka monien mielestä taivutuskaavojen opetteleminen on työlästä, myös sijataivutusjärjestelmän puute voi tuoda kieleen omat haasteensa. Ne asiat, jotka vaikkapa suomessa ilmaistaan sijapäätteellä, täytyy nimittäin ilmaista jotenkin muuten, esimerkiksi sanajärjestyksen tai prepositioiden avulla – tai vaikkapa muuttamalla äänenkorkeutta. Itse tein graduni ruotsin kielen prepositiosta , mutta vieläkään minulle ei ole aina selvää, missä tilanteessa kannattaa valita se ja missä tilanteessa on parempi käyttää jotain muuta prepositiota.

Suomen kieli on yksi kieli muiden joukossa. Se tuskin erottuu joukosta niin paljon kun monet suomalaiset haluaisivat ajatella, koska maailman 6000 kielen joukkoon mahtuu jos jonkinlaisia kummallisuuksia. Kielen helppoutta tai vaikeutta voi arvioida hyvin monenlaisilla kriteereillä. Aika monessa vertailussa suomi saattaa hyvinkin olla helpoimmasta päästä kieliä, mutta on myös alueita, joilla se voi hyvinkin sijoittua vaikeimman viiden prosentin joukkoon.

Itse suosittelen seuraavaa: Toisaalta kannattaa iloita suomen kielen erityispiirteistä ja esimerkiksi suosia omassa kielenkäytössä suomen kielelle tyypillisiä rakenteita ja ilmauksia – ne ilmaisevat asian monesti sekä kauniimmin että napakammin kuin muista kielistä äskettäin lainatut rakenteet. Toisaalta on hyvä tiedostaa, että maailma on suuri ja eri kieliä valtava määrä, joten tutkittavaa ja ihmeteltävää riittää.

Kommentoi