Edellinen artikkeli käsitteli sitä, milloin suomen kielessä käytetään isoa alkukirjainta.
Nyt perehdymme pienen alkukirjaimen käyttöön. Suomessa pientä alkukirjainta käytetään monissa sellaisissakin sanoissa, jotka vaikkapa englanninkielisessä tekstissä kirjoitettaisiin isolla alkukirjaimella. Siksi on syytä olla tarkkana, jos haluaa oman tekstin näyttävän mahdollisimman huolitellulta.
1) Ihmisiä kuvaavat sanat, jotka ilmaisevat kansalaisuutta, uskontoa tai asuinpaikkaa
Monet intialaiset ovat hinduja.
Olen jyväskyläläinen ja keskisuomalainen.
2) Perheenjäsenten ja sukulaisten nimitykset
Ei ikinä uskoisi, että mummi on jo 90-vuotias!
3) Arvonimet ja tutkintonimikkeet
Milloin paavi vierailee Suomessa seuraavan kerran?
Pidin kovasti professorin luennosta.
4) Kielten nimitykset ja niistä johdetut sanat
Tiedättekin jo, että suomen kieli on minulle rakas.
Luen paljon ruotsinkielistä kirjallisuutta.
Murteiden nimitykset ovat poikkeus: alueen nimi kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Monien mielestä Savon murre kuulostaa lupsakalta.
5) Kasvi- ja eläinlajien ja eläinrotujen nimet
Pidän koirista, erityisesti dobermanneista.
Olen kuullut, että orkidea on vaikea saada pysymään hengissä.
Vaikka lajin tai rodun nimitykseen kuuluisi esimerkiksi paikannimi, nimitys kirjoitetaan silti pienellä alkukirjaimella.
Mistä tunnistaa suomenpystykorvan?
Kasvilajikkeiden nimet sen sijaan kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Puutarhassamme kasvaa Valkeaa kuulasta.
6) Monet ajanilmaukset
Viikonpäivien, kuukausien ja vuodenaikojen nimet kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella.
Ei kai taas ole maanantai?
Jo helmikuun loppupuolella alkaa tuntua siltä, että kevät on tulossa.
Myös juhlapäivät kirjoitetaan pääsääntöisesti pienellä alkukirjaimella, myös toivotuksissa.
Mitä teidän on tapana tehdä vappuna?
Hyvää joulua!
Poikkeuksena ovat sellaiset juhlapyhät, joiden nimitykset sisältävät erisnimen. Erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Kohta on taas Runebergin päivä.
Ajanjaksojen ja sotien nimet kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella.
Nämä keramiikka-astiat ovat peräisin kivikaudelta.
Isoisäni ei koskaan puhunut minulle talvisodasta.
Esimerkiksi sotien nimiin saattaa sisältyä erisnimiä. Silloin erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Hän on Irakin sodan veteraani.
7) Tyyli- ja oppisuunnat, uskonnot ja poliittiset liikkeet
Nuo rakennukset ovat tyypillistä art decoa.
Tekisinkö tutkielman kommunismista vai juutalaisuuden historiasta?
8) Ruoat ja ruokalajit
Syödäänkö tänään pastaa vai pizzaa?
Vakiintuneet nimitykset kirjoitetaan yleensä pienellä alkukirjaimella, vaikka niihin sisältyisi erisnimi.
Tuleeko runebergintorttuihin ranskankermaa?
9) Sairaudet
Olen kärsinyt sitkeästä angiinasta.
Sairauksien nimityksiin kuuluvat henkilönnimet kirjoitetaan kuitenkin isolla alkukirjaimella.
Borrelioosia kutsutaan myös Lymen taudiksi.
Mistä lisää tietoa?
Tämä artikkeli ei käsitellyt läheskään kaikkia alkukirjainsääntöjä – niiden poikkeuksista puhumattakaan! Jos jokin alkukirjaimiin liittyvä asia mietityttää, apua kannattaa etsiä Kielitoimiston ohjepankista. Ja jos pilkunviilaus alkaa turhauttaa ja tuntuu, että olisi parempi ulkoistaa se ammattilaisen hoidettavaksi, lue lisää Pilkuttajan palveluista ja ota yhteyttä!