fbpx
Siirry suoraan sisältöön

Paranna luettavuutta luetelmilla

  • tehnyt
Nuppineuloja.

Luetelma tarkoittaa luetteloa, jonka osat on kirjoitettu allekkain. Luetelmat tekevät tekstistä helposti silmäiltävää sekä nopeuttavat lukemista ja helpottavat ymmärtämistä.

Tänään perehdymme siihen, milloin luetelmia kannattaa käyttää ja milloin taas ei ja mitä niitä käyttäessä kannattaa ottaa huomioon.

Luetelmat sopivat erityisen hyvin erilaisiin ohjeistuksiin, joissa selkeys ja ymmärrettävyys on tärkeämpää kuin tyyliseikat. Lisäksi niitä voi käyttää muun muassa nettisivuilla ja diaesityksissä.

Pidemmissä asiateksteissä luetelmia on syytä käyttää ainoastaan harkiten. Niiden liikakäyttö voi nimittäin saada tekstin vaikuttamaan luonnosmaiselta ja viimeistelemättömältä.

Luetelman kohtien pitäisi olla rinnastettavissa keskenään. Jos osa luetelman kohdista on sanoja, osa keskeneräisiä lauseita ja osa kokonaisia virkkeitä, lukeminen ja ymmärtäminen voi olla hankalaa.

Seuraavan luetelman kohdat eivät ole keskenään rinnastettavia, koska kohdat 1 ja 3 ovat yksittäisiä sanoja mutta kohta 2 onkin kokonainen lause.

Kissahoitolamme tarjoaa muun muassa seuraavanlaisia palveluita:

– kissahieronta
– voit tuoda kissasi meille hoitoon lomasi ajaksi
– föönaus.

Yksi tapa korjata tilanne olisi muuttaa kohtaa 2 niin, että sekin olisi vain yksittäinen sana, esimerkiksi lomahoito.

Luettavuutta parantaa myös se, että luetelman kaikki kohdat alkavat johdonmukaisesti joko isolla tai pienellä alkukirjaimella. Alkukirjainasioihin palaamme vielä myöhemmin tässä artikkelissa.

Ranskalainen viiva on tyylikkäin vaihtoehto asiatekstissä.

Pallukat ja muut vastaavat luetelmamerkit sopivat nettisivuille tai vaikkapa Powerpoint-esitykseen.

Numeroita voi käyttää korostamaan sitä, että luetelman kohdat ovat aika- tai tärkeysjärjestyksessä tai että kohtia on juuri tietty määrä.

Jos luetelman kohdat ovat kokonaisia virkkeitä, ne aloitetaan isolla alkukirjaimella ja jokaisen kohda loppuun laitetaan piste.

Näin pidät kissastasi hyvää huolta:

– Älä jätä kissaa pitkiksi ajoiksi yksin kotiin.
– Järjestä kissalle riittävästi aktiviteetteja ja virikkeitä.
– Pidä huolta siitä, että kissalla on aina saatavilla raikasta vettä.
– Anna kissalle ruokaa 2–3 kertaa päivässä.

Jos luetelman kohdat ovat yksittäisiä sanoja tai muita lyhyempiä ilmauksia, ne kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella ja piste tulee ainoastaan viimeisen kohdan loppuun. Luetelman osien väliin ei tarvita sellaisia sanoja kun ja tai tai.

Suosittuja kissarotuja Suomessa ovat muun muassa seuraavat:

– ragdoll
– maine coon
– pyhä birma
– siperiankissa.

Jos johdantolause on täydellinen lause, sen jälkeen tulee kaksoispiste.

Kun tuot kissasi meille hoitoon, pakkaa mukaan seuraavat tavarat:

– kissasi lempilelu
– kissasi oma makuualusta
– kissasi lempiherkkuja.

Jos johdantolause ei ole täydellinen lause, sen perään ei tule kaksoispistettä.

Kun tuot kissasi meille hoitoon, pakkaa mukaan

– kissasi lempilelu
– kissasi oma makuualusta
– kissasi lempiherkkuja.

Alkaako tekstin työstäminen tuskastuttaa? Pilkuttaja tarjoaa apua tärkeiden tekstien kieliasun viimeistelemiseen. Tutustu palveluihini ja ota yhteyttä!

Kommentoi