Kirjoitetun suomen kielen säännöt eroavat aika paljon puhutun kielen säännöistä. Puhekieli ei sinänsä ole sen virheellisempää ja huonompaa kieltä kuin kirjakielikään. Monet puhekielisyydet ovat nimittäin olleet osa suomen kieltä jo satoja vuosia, kun taas monet kirjakielen säännöt ovat uusia ja keinotekoisia. Jos suomen kirjakielen historia kiinnostaa, voit lukea aiheesta lisää täältä.
Puhekielisyydet sopivat puhuttuun kieleen, mutta kirjoitetussa tekstissä ne ärsyttävät monia. Siksi ne kannattaa karsia pois ainakin tärkeämmistä teksteistä. Nyt listaan viisi asiaa, joiden kanssa kannattaa olla tarkkana.
1) Verbin taivutus monikossa
Puhekielessä sanotaan yleensä me luettiin ja koirat haukkuu.
Kirjoitetussa kielessä on muistettava taivuttaa verbiä monikossa: me luimme, koirat haukkuvat.
2) Kuka / ketä
Yleiskielessä sana kuka on perusmuoto. Ketä on yksi sen taivutusmuodoista.
Sanan ketä käyttäminen sanan kuka tilalla ei ole uutta hapatusta, vaan tietyissä murteissa ja Stadin slangissa niin on tehty jo pitkään. Se tuntuu kuitenkin ärsyttävän ihmisiä melkeinpä enemmän kuin mikään muu murrepiirre tai puhekielisyys, joten sen käyttöä kirjoitetussa tekstissä kannattaa välttää.
Kuka siellä nyt taas metelöi?
(Siellä metelöi Pentti. Sana on siis perusmuodossa.)
Ketä tästä pitäisi syyttää?
(Siitä pitäisi syyttää Penttiä. Sana on taivutusmuodossa nimeltä partitiivi. Siksi ketä on aivan paikallaan.)
3) Kun / kuin
Tämä on yksi niistä suomen kirjakielen säännöistä, jotka on vedetty melkeinpä täysin hatusta. 1800-luvulle saakka oli tapana sanoa kun mutta kirjoittaa kuin. Sitten päätettiin, että kirjakielessä käytettäisiin jatkossa molempia sanoja mutta eri merkityksissä. Tämä sääntö tuottaa hankaluuksia monille, koska sana kuin ei missään vaiheessa ole oikein juurtunut puhuttuun kieleen.
Kun ilmaisee aikasuhdetta
Kun summeri soi, peli alkaa.
Herään vasta silloin, kun saan ensimmäisen kupilliseni kahvia.
Kun aloittaa sivulauseen. Siksi sen eteen tulee monissa tapauksissa pilkku.
Kuin ilmaisee vertailua
Vertailun tunnistaa usein siitä, että siinä käytetään adjektiivin komparatiivimuotoa tai sellaista sanaa kuin yhtä, eri, samoin, toinen tai sellainen.
Toinen kissani on vilkkaampi kuin toinen.
Tein tänään yhtä pitkän työpäivän kuin eilenkin.
Sää oli juuri sellainen kuin Pekka Pouta oli luvannut.
Yleensä kuin-sanan eteen ei tule pilkkua.
4) Vaan / vain
Puhutussa kielessä käytetään melkein yksinomaan sanaa vaan. Kirjakielessä sillä on kuitenkin hyvin rajattu tehtävä ja sana vain on paljon yleisempi.
Vaan liittää kahta lausetta tai lauseenosaa yhteen
Sanaa vaan käytetään kirjakielessä ainoastaan tässä tarkoituksessa. Se ilmaisee ikään kuin vastakohtaa: ensin kerrotaan, miten asia ei ole, ja sitten vaan-sanan jälkeen kerrotaan, miten asia on.
Tänään en menekään toimistolle vaan teen etätöitä.
Tänä vuonna en lihonut vaan painoni putosi pari kiloa.
Vain on paljon monikäyttöisempi kuin vaan
Sanaa vain voidaan käyttää ilmaisemaan hyvin monia eri asioita.
Otin vain yhden palan kakkua. (Ainoastaan yhden palan.)
Jos et lukitse ovea, kuka vain saattaa tulla sisään. (Kuka tahansa.)
Räntää tuli vaakatasossa, mutta jatkoin vain juoksemista. (Siitä huolimatta.)
5) Omistusliite
Puhekielessä omistusliite katoaa usein, mutta kirjakielessä se pitäisi yrittää muistaa.
Tämä on kotini.
Hän antoi minulle itse tekemänsä villasukat.
Teitkö sen tahallasi?
Ensi viikolla luvassa on hieman tarkempi selvitys omistusliitteestä. Pysy siis kanavalla!
Ammattilaisavun tarpeessa?
Tuntuvatko kirjakielen koukerot kohtuuttoman vaikeilta? Siinä tapauksessa Pilkuttajan kielenhuoltopalvelu voi olla ratkaisu! Lue lisää ja ota yhteyttä!