Omenia vai omenoita? Puiden vai puitten? Moni vaikuttaisi toivovan, että kieli olisi täydellisen looginen kokonaisuus, jossa kullakin rakenteella olisi yksi ainoa merkitys ja toisaalta kunkin taivutusmuodon voisi muodostaa vain yhdellä tavalla. Sääntöjä haluttaisiin kehittää sinnekin, missä suomen kirjakieltä säätelevät tahot sallivat valinnanvapautta. Lisäksi tuntuu olevan yleinen ilmiö, että itselle vieraat rakenteet tai tavat käyttää kieltä tuomitaan huonoksi suomeksi ja kielen rappeutumiseksi.
Nyt kerron, miksi saatan hyvinkin olla keskivertokielenkäyttäjää suvaitsevaisempi, vaikka olenkin nillittäväisyyteen taipuvainen luonne ja yliopistossa koulutettu ammattipilkunviilaaja.
Kieli on laaja kokonaisuus
Suomen kielessä on ollut valtavasti vaihtelua jo satojen vuosien ajan: eri murteissa asiat on usein sanottu hyvinkin eri tavoin. Itse asiassa suomen itä- ja länsimurteiden välillä on niin suuria eroja, että toisenlaisissa olosuhteissa niistä olisi hyvin voinut kehittyä kaksi eri kieltä samaan tapaan kuin ruotsi ja tanska ovat nykyään kaksi eri kieltä.
Kun suomen kirjakieltä alettiin kehittää 1800-luvulla, aika monista asioista laadittiin selkeät säännöt. Tuolloin esimerkiksi päätettiin, että inessiivin ainoa oikea taivutuspääte on –ssa ja joissain murteissa käytössä olleet –sa ja –s eivät sovi kirjakieleen. Toisaalta jostain syystä joissain toisissa asioissa päätettiin sallia vaihtelu. Niinpä esimerkiksi omenia ja omenoita ovat molemmat aivan oikein, samoin puiden ja puitten.
On myös hyvä huomata, että tietyllä tapaa jokaisella meistä on oma kieli. Ihmisen käsitystä kielestä muokkaavat muun muassa ikä, koulutustausta, ammatti ja se, mistä päin Suomea hän on kotoisin, samoin se, millaisten ihmisten kanssa hän on puhunut, mitä hän on katsellut televisiosta ja mitä hän on lukenut. Vaikka jokin sana tai rakenne kuulostaisi joidenkin suomalaisten mielestä täysin oudolta ja väärältä, on hyvin mahdollista, että se on ollut yleisesti käytössä satoja vuosia ja suuri osa suomalaisista pitää sitä täysin normaalina ja luontevana.
On normaalia, että yhdellä elementillä voi olla useita eri merkityksiä
Yhdellä sanalla voi olla useita eri merkityksiä, ja toisaalta yhdestä ja samasta asiasta voi käyttää useita eri nimityksiä. Useimmista meistä on ihan normaalia, että kieli voi tarkoittaa sekä suussa olevaa elintä että puheen järjestelmää – yleensä asiayhteyden perusteella on helppo ymmärtää, kumpaa tarkoitetaan. Harva myöskään paheksuu sitä, että suurta kokoa voi ilmaista monilla eri sanoilla, muun muassa sanoilla iso, suuri, kookas ja massiivinen.
Ei siis ole mitenkään ihmeellistä, että yhdellä sanalla voi olla useita merkityksiä. Sama pätee kuitenkin myös moniin muihin kielen elementteihin, vaikkapa verbien aikamuotoihin ja tapaluokkiin.
Esimerkiksi koulussa opetetaan, että imperfekti on verbin taivutusmuoto, jota käytetään menneessä ajassa tapahtuneesta tekemisestä: Viime yönä kissani sai älyttömän hepulin.
Imperfektiä voidaan kuitenkin käyttää myös esimerkiksi ilmaisemaan, että asiasta on jo ollut puhetta:
Mikä sinun nimesi olikaan? (Muistan kyllä, että kerroit sen, mutta valitettavasti olen unohtanut sen.)
Konditionaalia puolestaan käytetään perinteisen määritelmän mukaan ilmaisemaan epävarmuutta tai ehdollisuutta: Jos minulla olisi rahaa, ostaisin uuden kahvinkeittimen.
Sitä voidaan kuitenkin käyttää myös ilmaisemaan kohteliaisuutta:
Haluaisin sanoa tähän väliin jotain.
Antaisitko minulle sokerin?
Tällainen monimerkityksisyys tuntuu ärsyttävän monia. Kysymys ei kuitenkaan ole uudesta ilmiöstä tai kielen rappeutumisesta – eikä myöskään suomen kielelle ainutlaatuisesta ilmiöstä. Kielen luonteeseen yksinkertaisesti kuuluu se, että yhdellä rakenteella voi olla useita eri merkityksiä.
Lopuksi
Kiinnostavaa kyllä suomen kielen opiskeleminen yliopistossa kasvatti suvaitsevaisuuttani suomen kielen monimuotoisuuden suhteen. Sukellus suomen kielen historiaan ja suomen murteiden kirjoon auttoi minua ymmärtämään, mitä kaikkea suomen kieli oikein on. Kirjakieli on loppujen lopuksi suhteellisen keinotekoinen rakennelma ja vain yksi tapa käyttää suomen kieltä.
Nykyään myös tiedostan, ettei minun suomen kieleni ole ainoa oikea suomen kieli eikä minun kielitajuni ole erehtymätön – suomen kieli on niin valtavan laaja kokonaisuus, ettei kukaan voi hallita sitä täysin. Niinpä olenkin ottanut tavaksi, että kun törmään minulle outoon sanaan, rakenteeseen tai ilmaisuun, otan selvää, mistä siinä oikein on kysymys. Kieli on kiehtova seikkailu.
