Lauseenvastikkeet ovat parhaimmillaan erinomainen keino tehdä tekstistä hieman tyylikkäämpää – ja pahimmillaan mainio tapa tehdä tekstistä sellaista sotkua, josta ei Erkkikään ota selvää. Tässä artikkelissa pureudun erääseen lauseenvastikkeisiin liittyvään ongelmaan, nimittäin tekijän ilmaisemiseen lauseenvastikkeessa.
Perfektin käyttäminen vaikuttaa yleistyneen suomen kielessä sellaisissakin asiayhteyksissä, joissa yleensä on tavattu käyttää imperfektiä. Perfekti ei kuitenkaan ole täysin neutraali vaihtoehto, vaan usein siihen sisältyy jonkinlaisia lisämerkityksiä. Tässä artikkelissa kerron, mihin tilanteisiin perfekti sopii ja mihin ei.
Miksei kieli voisi olla täydellisen selkeä ja looginen kokonaisuus, jossa kullakin rakenteella olisi yksi ainoa merkitys ja toisaalta kunkin taivutusmuodon voisi muodostaa vain yhdellä tavalla? Entä mitä mieltä nillittäväisyyteen taipuvainen ammattipilkunviilaaja on suomen kielen monimuotoisuudesta?
Ja on yksi suomen yleisimmistä sanoista, sekä jo selvästi harvinaisempi. Sekä vaikuttaa kuitenkin yleistyneen viime vuosina. Kenties sen käyttämistä pidetään helppona keinona saada tekstiin vähän vaihtelua. Tässä artikkelissa kerron lyhyesti, mitä eroa sanoilla ja ja sekä on ja miksi sanaa sekä ei tulisi käyttää ainoastaan vaihtelun vuoksi. Lisäksi muistutan muutamasta sekä että -rakenteeseen liittyvästä sudenkuopasta.
Joskus kirjakieleen putkahtaa monikkoja sinnekin, missä yksikkö olisi oikea valinta. Itse veikkaan yhdeksi syyksi hyperkorrektiutta eli liiallisuuksiin mennyttä oikeakielisyyden tavoittelua. Tämän blogin edellinen postaus listasi muutamia tapauksia, joissa huolellisen kirjoittajan olisi hyvä vastustaa kiusausta käyttää monikkoa. Nyt luvassa on vielä pari tapausta lisää.
On yllättävän yleistä, että verbistä käytetään monikkomuotoa, vaikka oikea valinta olisikin yksikkö. Tässä artikkelissa esittelen muutaman tapauksen.
Tulisiko tieteellisessä tekstissä käyttää minä-muotoa vai passiivia? No, ainakin minulla on asiasta selvä mielipide: minä-muoto on useimmiten parempi vaihtoehto. Tässä artikkelissa perustelen näkemykseni.
Jos olet joskus yrittänyt lukea vieraskielistä tekstiä tai kääntää tekstiä yhdestä kielestä toiseen, olet kenties turvautunut Google Translateen tai yrittänyt selvittää sanojen merkityksiä googlettamalla. Se ei kuitenkaan aina johda parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Siksi kannattaa opetella käyttämään sanakirjaa. Nyt luvassa on muutama vinkki sanakirjan käyttämiseen.
Minkä hyvänsä sanan toistuminen tekstissä tiuhaan voi herättää ärsytystä. Sanassa ”henkilö” on myös se ongelma, että se voi tuntua jäykältä ja paperinmakuiselta. Tässä artikkelissa kerron, miten sen voi korvata muilla vaihtoehdoilla tekstin sujuvoittamiseksi.
Moni meistä on oppinut jo ala-asteella, että to learn tarkoittaa oppia ja to find tarkoittaa löytää. Näillä sanoilla on kuitenkin muitakin merkityksiä, joita ilmaistaan suomen kielessä aivan eri sanoilla. Etenkin käännösteksteissä näkee ajoittain hieman epäluontevia verbivalintoja, kun sanat on suomennettu koulussa opitun mallin mukaan sen enempää miettimättä. Tässä artikkelissa tarkastelen neljää englannin verbiä, joita käytetään paljon erityisesti tieteellisissä teksteissä, ja annan vinkkejä siitä, miten ne on parasta kääntää suomeksi.
