Haluatko, että lukija tunnistaa tekstin sinun kirjoittamaksesi jo heti ensimmäisistä sanoista tai lauseista? Erityisesti yritykselle omasta tunnistettavasta kirjoitustyylistä on monia etuja, joita ei kannata jättää hyödyntämättä. Lue tästä blogista, kuinka voit hioa itsellesi tunnistettavan ja sopivan kirjoitustyylin, joka erottaa sinut muista.
Jokaisella meillä on jo tietty kirjoitustyyli, mutta tämä tyyli ei ole synnynnäinen ominaisuus. Kirjoitustyylimme on hioutunut tietynlaiseksi elämämme myötä, riippuen myös siitä, millaisia tapoja meille on opetettu.
Suurin osa opeistamme on usein peräisin koulun penkiltä, mutta monet ovat omaksuneet uutta muun muassa tekstiviestikulttuurin ja verkkoviestinnän myötä. Olemme oppineet esimerkiksi lyhentelemään sanoja ja alkaneet oikoa monista kielioppisäännöistä.
Omaan kirjoitustyyliimme vaikuttavat usein myös käyttämämme murteet ja kulloinenkin ympäristö, jonka sanastoa nappaamme mukaan teksteihin, vaikkemme itse siihen aina edes kiinnitä huomiota.
Kirjoitustyylimme ei siis ole vakiintunut tekijä, vaan sitä voi aina muokata, kehittää ja hioa. Jos haluat oppia kirjoittamaan hurjan hauskoja ja rempseitä tekstejä tai hyvin asiallisia ja vakuuttavia viestejä – pystyt siihen kyllä.
Yrityksen viestinnässä omannäköinen ja tunnistettava kirjoitustyyli on mahdollisuus, joka kannattaa hyödyntää. Ensinnäkin se on sinun mahdollisuutesi erottua kilpailijoista, jäädä mieleen ja luoda johdonmukaista viestintää, joka lisää luottamusta. Mutta kuinka omaa tyyliään kannattaa lähteä hiomaan?
Yritykselle sopiva kirjoitustyyli kumpuaa yrityksen tarkoituksesta
Johdonmukainen yritysviestintä alkaa siitä kysymyksestä, miksi yritys ylipäätään on olemassa. Tiedän, tällainen pieni kysymys tähän väliin! Jokaisella yrityksellä on kuitenkin jokin tarkoitus, ja kirjoitustyylin on hyvä toteuttaa tuota tarkoitusta – ei tuoda kehiin jotain aivan muuta.
Kun yrityksen viestintä on johdonmukaista, se lisää lukijoissa luottamuksen ja tuttuuden tunnetta. Lukija alkaa pikkuhiljaa oppia tuntemaan sinut – ja mitä tutummalta tunnut, sitä enemmän hän luontaisesti pitää sinusta. Siksi viestinnän on oltava johdonmukainen ja selkeä kokonaisuus.
Esimerkiksi jos yrityksesi valmistaa tyynyjä ja tarkoituksenne on tuoda maailmaan lisää rentouttavaa unta, on vaikea nähdä kirjoitustyylin olevan erittäin virallinen, kärkäs, huumorintajuinen tai piristävä.
Sen sijaan tarkoitukseen voisi sopia esimerkiksi lempeys, välittäminen, rauhallisuus, empaattisuus ja ymmärtäväisyys – eli kirjoitustyyli, joka huokuu rauhallisuutta ja tuo lukijalleen seesteisen olon. Tällöin tyyli on johdonmukainen yrityksen tarkoituksen kanssa.
Sen sijaan piristävä, iloinen, rempseä ja muu vireystilaa nostava nopeatempoinen viestintä on hiukan ristiriidassa tavoitteen kanssa, jos haluat saada asiakkaanne nukkumaan paremmin.
On siis hyvä valita kirjoitustyyli, joka tukee tarkoitustanne.
MUUTAMIA ERI KIRJOITUSTYYLEJÄ: vakuuttava, viihdyttävä, luotettava, neutraali, leikittelevä, asiantunteva, pirskahteleva, opettava, inspiroiva, lempeä, kannustava, argumentoiva, kärkäs, vähättelevä, liioitteleva, romantisoiva, idealistinen, rempseä ja kaverillinen.
Oman kirjoitustyylin on hyvä puhutella lukijaasi
Valitessasi kirjoitustyyliä tärkeintä on kuitenkin löytää juuri se tyyli ja sanasto, joka kolahtaa omiin unelma-asiakkaisiisi. Huomioon on hyvä ottaa esimerkiksi lukijan elämäntilanne, ikä, asuinpaikka, tarpeet ja tavoitteet.
Helppo esimerkki tästä on viestintä nuorisotyössä, jossa virallinen tai käskevä tyyli usein vain karkottaa nuoret kauemmas. On kirjoitettava sen sijaan rennompaa kieltä, sellaista, mitä nuoret itse käyttävät, kuulostamatta kuitenkaan liian teennäiseltä ja ”kalkkikselta”.
Väsynyt perheenäiti puolestaan voisi kaivata viestintään hiukan lämpöä, lempeyttä ja ymmärrystä esimerkiksi käskemisen tai liian asiallisen ja kylmän viestinnän sijaan.
Jos taas annat oppia ja ohjeistuksia, voi paras tyyli olla mahdollisimman selkeä ja virallinen. Tällöin viestintä on helposti ymmärrettävää – sellaista yleiskieltä, jota mahdollisimman monet ymmärtävät lähtökohdista riippumatta.
Oman kirjoitustyylin hiomisessa kannattaakin pohtia, kuka on lukijasi.
Kirjoitustyyli näkyy myös oikeissa sanavalinnoissa
Suomen kieli on ihanan rikas kieli, ja meillä on tuhansia eri sanoja valittavamme yrityksemme viestintään. On kuitenkin osattava valita sanamme oikein, jotta ne herättävät juuri oikeaa tunnelmaa ja sopivat kirjoitustyyliimme. Siksi olennainen osa tunnistettavaa tyyliämme ovat sanat, joita käytämme.
Esimerkiksi edellä mainittu tyynyvalmistaja voisi puhua rentoutumisesta ja rauhoittumisesta, mutta myös pehmeydestä, käpertymisestä, omasta turvapaikasta, malttamisesta, hiljentymisestä ja hyvästä olosta.
Tai voimme tietoisesti olla esimerkiksi erittäin kannustavia – ja puhua tsemppaavin termein ja ”sinä pystyt siihen” -lausahduksin. Oman sanastosi avulla tulet tutuksi ja lukijat myös alkavat oppia odottamaan tiettyjä asioita. Esimerkiksi kun lukija on huonolla tuulella, hän voi tietoisesti tulla Instagram-tilillesi hakemaan tsemppiä päivään.
Onkin hyvä pohtia: millaista arvoa sinä annat teksteilläsi ja sanoillasi lukijallesi?
Lähde rohkeasti muokkaamaan kirjoitustyyliäsi
Omaa kirjoitustyyliään voi lähteä rohkeasti muokkaamaan ja kehittämään haluamaansa suuntaan. Kun tiedät, miksi yrityksesi on olemassa, voit valjastaa koko yrityksesi viestinnän tukemaan tuota samaa tarkoitusta.
Omaa tyyliä ja kirjoitustaitoja hiomme myös Voimaa markkinointiin -kurssilla, joka on suunnattu erityisesti pienyrittäjille. Kurssilla käydään läpi yritystekstien kirjoittamista myynnin psykologian ja ihmisten käyttäytymisen näkökulmista opetusvideoiden ja harjoitustehtävien avulla.
Kurssin aikana opit jokaisen pienyrittäjän tärkeimmät kirjoitustaidot. Opit muun muassa hiomaan omaa erottuvaa kirjoitustyyliä ja sanastoasi, puhuttelemaan asiakasta, parantamaan tarinankerrontataitojasi ja kirjoittamaan sujuvaa ja innostavaa tekstiä. Lisäksi saat tietää parhaat copykikat myyntiteksteihin.
Sirja Tanskanen on kirjoittaja ja kasvatustieteilijä, joka auttaa yrittäjiä luomaan houkuttelevia, tunteita herättäviä ja myyviä tekstejä.